
Työllisyyden edistäminen ja työllisyyspalveluiden ja kuntien yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa ovat tärkeitä kehittämis- ja päätöksenteon kohteita TE-palveluiden siirtyessä kunnille. Työllisyyden heikentyminen lisää työikäisille riskiä työelämän ulkopuolelle jäämiselle ja heikentää siten tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia hankkia elanto. Työelämän pelisääntöjen heikentäminen työntekijöiden näkökulmasta vastaavasti lisää riskiä tulla kohdelluksi työelämässä perusoikeuksien vastaisesti ja siten heikentää yhdenvertaista oikeutta työhön ja toimeentuloon. Lisäksi erilaisten työllisyyttä edistävien palveluiden, kuntouttavan työtoiminnan ja ammatillisen kuntoutuksen resurssien heikentyminen lisäävät riskiä sekä työntekijöiden työkyvyn menetyksille, että syrjäytymiselle ja työelämän ulkopuolelle jäämiselle.
Tasa-arvoinen oikeus työhön
Tämä kehityskulku vähentää ihmisten yhdenvertaisia perusoikeuksia, tasa-arvoista mahdollisuutta hyvään elämään ja kaventaa pahimmillaan myös ihmisoikeuksia. Osaavan työvoiman puute vastaavasti haastaa uusien investointien tekemistä ja yritystoimintaa ja myös julkisten organisaatioiden toimintaa ja palveluiden toteutumista, koska osaava työvoima on välttämätöntä sekä yritysten että organisaatioiden toiminnalle. Tämä itseään ruokkiva kehä heikentää talouskasvua ja hyvinvoinnin varmistamista jokaiselle Suomessa ja lisää siten eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.
Rahoituksen riittävyys
Lisäksi rahoituksen niukkuus hyvinvointialueilla sekä terveydenhuollon, kuntoutuksen että sosiaalipalveluiden osa-alueilla haastaa työttömäksi joutuneiden oikea-aikaista ennalta ehkäisevää ja sairauksien hoitoa, kuntoutusta ja perustoimeentuloa. Tämä heikentää uudelleen työllistymistä sairauden tai vammautumisen kohdatessa sekä ammatillisen että uudelleen koulutuksen osalta. Koulutuksesta tehtävät säästöt heikentävät lisäksi mahdollisuuksia omaehtoiseen uudelleen koulutukseen ja siten työllistymiseen työttömyyden kohdatessa. Tämä estää myös joustavaa työelämän tarpeiden mukaista alanvaihtoa ja lisäkouluttautumista. Nämä tekijät lisäävät eriarvoisuutta ja tuloeroja ja heikentävät osallisuutta ja tasa-arvoista oikeutta työhön, hoitoon ja kuntoutukseen ja siten perusoikeuksia ja demokratiaa ja uhkaavat myös Suomen taloudellista kehitystä.
Työikäisten tilanne Suomessa
Heikentynyt työllisyys ja lisääntynyt epäoikeudenmukaiseksi koettu työelämä nykyisen hallituskauden aikana ja pidempään jatkunut talouskasvun taantuma ovat heikentäneet työikäisten asemaa yhteiskunnassa. Myös heikentyvä huoltosuhde uhkaa riittävän henkilöstön ja osaamisen turvaamista työelämään ja siten uusien investointien saamista, jotta työtä olisi kaikille työikäisille ja työkykyisille tarjolla ja myös tämä kehitys on näkynyt työttömyyden kasvuna.
Tärkeää olisi siis saada työtä kaikille, lisätä joustavia koulutusmahdollisuuksia ja vahvistaa osaamista ja saada siten uusia investointeja ja työpaikkoja ja vähentää eriarvoistumista Suomessa. Yhteistyötä ja työelämää rakentavia päätöksiä tarvitaan tulevaisuudessa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
Valtioneuvoston työllisyyttä edistävät valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2025–2027
Kommentit